Palaute
 Esiintymiset

Tanssiurheiluseura Blue & White ry on helsinkiläinen kilpatanssiseura, joka on perustettu vuonna 1981. Seura on perustettu lapsi- juniori- ja nuorisoseuraksi. Seurassamme on Suomen parhaiden nuorten parien lisäksi Suomen parhaimmistoon kuuluvia aikuisia kilpatanssipareja, jotka ovat seuramme omia kasvatteja. Meillä on noin 30 eri ikäistä ja tasoista aktiivisesti tanssia harrastavaa ja kilpailevaa paria.

Valmentajamme ovat Suomen parhaat kilpatanssivalmentajat mm. Harri & Niina Antikainen ja Erik & Sanna Hento. Näiden valmentajien lisäksi parimme saavat tanssitunteja muiltakin kotimaisilta ja ulkomaisilta valmentajilta. Kesäisin on viikon kestävä tanssileiri.

Harjoittelun sekä kotimaassa ja ulkomailla kilpailemisen ohella parimme esiintyvät erilaisissa tilaisuuksissa sekä pareina että ryhminä asiakkaan tilauksen mukaan. Ohjelmistoon kuuluu kymmenen kilpatanssin lisäksi myös showtansseja. Tällaisia tilaisuuksia ovat mm. yritysten henkilökuntajuhlat, asiakastilaisuudet, festivaalit, nuorisotapahtumat, kouluesiintymiset, yksityiset perhejuhlat jne. Suuri vuosittainen tapahtuma on kesäleirin päätteeksi järjestetty tanssishow yleisönäytöksenä.

Esimerkkinä ryhmäesiintymisistä voidaan mainita kansainvälisen yrityksen henkilökuntajuhlaan tilaama show "Risteily maailmalla". Shown teemana oli eri kansallisuuksien tanssit mm. Englanti, Ranska, Espanja, Brasilia, Argentiina, Kuuba, Itävalta ja Suomi. Esityksessä tanssittiin maille tyypillisiä tansseja tyylikkäästä valssista tulisiin latinalaisrytmeihin esityksen henkeen kuuluvin vaattein ja varustein. Tämäkin show sai yleisöltä erittäin suuren suosion.

Tarjoamme erilaisiin tilaisuuksiinne ja tapahtumiinne tasokkaita pareja tai ryhmiä esittämään toivomuksienne mukaisia tansseja tai showesityksiä. Samalla kun annatte nuorille tilaisuuden esiintyä, tuette myös taloudellisesti seuraamme. Näin seura voi osaltaan avustaa nuoria kehittävän ja tasokkaan nuorisotoiminnan, kilpatanssin, parissa.

 

Yhteystiedot: Risto Kangasaho puh. 040 5014651 (miel. työajan ulkopuolella)

 
 © 2007 Kilpatanssiseura Blue and White ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu